tiistai 30. kesäkuuta 2015

PARASTA JUST NYT – KESÄKUU


TASTE OF HELSINKI 2015. Kesän ensimmäiset puistorieslingit skoolattiin Kansalaistorilla tuttujen valkoisten hiippatelttojen ja loistavien POPUP-ravintoloiden keskellä. Ehdin paikalle vain yhden kattauksen ajaksi, mutta ennätin onneksi maistamaan kaikki mielestäni mielenkiintoiset annokset.  Niistä oma lempparini oli Pastorin ceviche, mutta Kaskiksten  sokerisuolattu lohi ylti hyväksi (ja kauniiksi!) kakkoseksi. Mielenkiintoisin lautanen oli puolestaan Berthan verimarenkia ja pekonilta maistuvaa vanukasta(?) sisältänyt jälkiruoka ja juomien kuninkaaksi kiilasi Liberty or deadh -baarin Taste of Helsinki –cocktail hurmaavine minttupuskineen. Aivan huikeat festarit, aivan huikeat ruuat ja aivan huikeat juomat!  Ensi  vuonna ehdottomasti uudestaan ja tästä Emmi Nuorgamin kirjoituksesta inspiroituneena meinaan kaapata mukaani myös yhden pienemmän (tulevan) kulinaristin.


GRILLAUS. Tiedän, tämä oli jo viime kuun hiteissä. Listaan sen silti, koska tässä kuussa olen päässyt jo tositoimiin. Makkaran lisäksi sijasta grilliin on lennellyt niin erilaisia vartaita kuin varhaispottujakin. Yllä olevat täytety chilipaprikat tein Glorian Ruoka&Viini -lehden reseptillä: halkaistuihin ja siemenettömiin chileihin lusikoidaan tuoreella mintulla maustettua tuorejuustoa ja lykätään grilliin odottamaan kypsymistä.


BLOGIRINGIN KESÄJUHLAT.  Shokkipaljastus: huippujen sisältöyhteistyökuvioiden ja kamppisten lisäksi Blogiringin mimmit osaavat järjestää myös huippuja bileitä! Tänä vuonna perinteiset kesäjuhlat pidettiin Suvilahden Magitossa, jossa esim. bloggaajien vatsojen täyttämisestä huolehti mikäs muu kuin Richard McCormicin catering. Makeasta puolesta huolehti Dansukkerin kakkumestarikilpailu, johon osallistuneet kakut näet yllä. Ja juu-u, saatiin skaban jälkeen syödä niitä K A I K K I A.


MANSIKAT. Rakastan mansikkaa ja syön sitä  monta kourallista päivittäin aina vapusta syyssatoihin asti. Tätä kesä-heinäkuun taitetta odotan erityisen paljon, sillä se tietää myös kotimaisen mansikkasesongin kunnollista starttia. Tänä vuonna saan jännittää myös parvekemansikoiden kohtaloa. Ehdinkö syödä ne ennen lokkeja ja variksia?


KESÄ.This is it.



tiistai 16. kesäkuuta 2015

KIMCHISLAW

Juhannukseksi on luvattu sadetta ja hyytäviä yhdeksän asteen lämpötiloja. Voi yrjö! Ei kai auta muu kuin kaivaa villavarustus esiin ja yrittää selvitä hengissä mökkiperinteistä, mielellään ilman hypotermiaa.

Pientä lämpöä keskikesän juhlaan antaa edes tämä hullun hyvä kimchislaw, johon olen täysin koukussa ja jota syön aika varmasti saaveittain myös juhannuksena. Ehkä paras varhaiskaalisalaatti IKINÄ! Kokeilkaa vaikka! Parhaimmillaan tämä srirachalla tulistettu kimchislaw on levättyään kylmässä yön yli ja luontevinta sitä on heittää vaikka nyhtöpossun tai aasialaisittain marinoitujen grillivartaiden kylkeen. Mmmmm ♥.

 

KIMCHISLAW


Noin 400 g varhaiskaalia
2 porkkanaa
2 kevätsipulin vartta
3 cm inkivääriä
1 valkosipulikynsi
3 rkl srirachakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa 
1 rkl ruokosokeria
Puntti tuoretta korianteria


    1.  Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkanat ja höylää kuorimaveitsellä loputkin porkkanoista pitkiksi ohuiksi siivuiksi. Leikkaa kevätsipulinvarret renkaiksi. Hienonna tuore korianteri. Kippaa kaikki samaan isoon kulhoon.

    2. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipulinkynsi. Yhdistä raasteet srirachakastikkeen, riisiviinietikan ja ruokosokerin kanssa.

    3. Yhdistä kastike muihin aineksiin ja sekoita kunnolla. Anna kimchislawn makustua jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.


    maanantai 15. kesäkuuta 2015

    TOMAATTICARPACCIO VADELMILLA JA MOZZARELLALLA

    Kaupallinen yhteistyö - Kauppapuutarhaliitto ja Blogirinki.
    Oletteko huomanneet, miten paljon kotimaisia erikoistomaatteja kauppojen vihannesosastoilta taas löytyy? Itse noteerasin asian vasta viime viikolla ja kirmasin saman tien kassoille mukanani paketti suopean hintaisia kirsikkatomaatteja. Kotona maltoin vain vaivoin purkaa ostoskassit ennen kuin ensimmäinen makea pikkutomaatti eksyi suuhuni. Mums mums, tätä sesonkia olen niiiin odottanut! ♥

    Sirkkalehtimerkki on kotimaisuuden tae!

    Vaikka elintarvikkeiden kotimaisuus ei ole ikinä ollut yhdentekevää ostopäätöstä tehdessäni, ovat viimeisten vuosien aikana tapahtuneet poliittiset kriisit sekä etenkin niistä seuranneet erinnäisten kotimaisten yritysten talousahdingot ja yt:t tehneet minusta varsinaisen suomilippubongarin. Siis ihan kirjaimellisesti, sillä esimerkiksi suomenlipulla varustetun sirkkalehtimerkin löytäminen puutarhatuotteen (= vihannesten, marjojen, hedelmien, kukkien ja taimituotteiden) kyljestä on helpoin ja nopein tapa varmistua, että tuote on viljelty sataprosenttisesti Suomessa. Suomalaiseen tuotteeseen on kiva tarttua, kun tietää valinnallaan tukevansa toisen suomalaisen työtä ja elinkeinoa. Tiesitkö, että jos kaikki suomalaiset käyttäisivät kuukaudessa kymmenen euroa enemmän kotimaisiin tuotteisiin, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa? Se on aika huima summa se!


    Mutta takaisin niihin ostamiini kirsikkatomaatteihin. Palasin nimittäin vielä seuraavana päivänä kauppaan ja haalin koriin myös kotimaisia pihvitomaatteja sekä oransseja tomaatteja. Halusin valmistaa niistä vadelmalla maustetun tomaatticarpaccion, jonka idean sain aikananaan Jamie Oliverin lehdestä. Tomaatticarpaccio on vähän niitä salaatteja, joita ei kannata valmistaa ellei raaka-aineet ole ensiluokkaisia, joten mikä olisikaan parempi ajankohta tälle kuin keskikesä ja kotimaisten tomaattien sesonki!


    TOMAATTICARPACCIO VADELMILLA JA MOZZARELLALLA

    500 g erilaisia kotimaisia erikoistomaatteja
    Suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
    50 g vadelmia
    2 rkl laadukasta oliiviöljyä
    2 rkl vadelmaviinietikkaa
    1-2 palloa buffalonmaito mozzarellaa
    Basilikanlehtiä

    1. Leikkaa pestyt ja kuivatut tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja siirrä tarjoiluastiaan. Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa.

    2. Muussaa erillisessä astiassa vadelmat haarukalla. Sekoita vadelmien joukkoon oliiviöljy ja viinietikka.

    3. Revi mozzarellapallot ja lusikoi vadelmat liemineen tomaattisiivujen päälle. Rouhaise päälle velä hieman mustapipuria ja koristele pienillä basilikan lehdillä.


    http://blogirinki.fi
    Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto.



    tiistai 2. kesäkuuta 2015

    TASTE OF HELSINKI TULEE! (SISÄLTÄÄ ARVONNAN)



    Reilun viikon päästä se taas alkaa! Nimittäin Suomen ainutlaatuisimman kulinaristisen elämyksen tarjoava Taste of Helsinki, joka kokoaa Helsingin Kansalaistorille kymmenen huippuravintolaa festaroimaan pitkän viikonlopun ajaksi 11. - 14.6! Aion niin olla paikalla, sillä vieläkin harmittaa, että viime vuonna tapahtuma  jäi osaltani väliin. (Sitä edellisenä vuonna seistä törötin siellä sentään lastenvaunujen ja nelikuisen vauvan kanssa kiroten sitä, ettei evoluutio ollut luonut meille neljää kättä. Niitä vaunuja oli meinaan aika mielenkiintoista lykkiä eteenpäin samalla, kun kädessä oli ruokaa ja rieslingiä).

    ToHin tämän vuoden ravintolakattaus on hieman uudistunut ja moni edellisvuosien rafla (esim. sellaiset "pikkunimet" kuin Ask, Demo ja Farang) ovat saaneet väistyä uudempien tieltä. Nuoremmista ravintoloista olen itse innostunein perulaisia makuja tarjoilevasta Pastorista, jonka annoksista olen todennäköisesti pakotettu maistamaan kaikkia kolmea, sekä japanilaisesta Hoshitosta ja suuressa suosiossa paistattelevasta Kaskisista. Kaikki ravintolat ja annokset on etukäteen vaklattavissa Taste of Helsingin nettisivuilla. Apua, vatsani tulee niin räjähtämään kaikesta siitä hyvästä!

    Mikä Taste of Helsingin ravintoloista houkuttelee eniten?

    Lopuksi arvonta. Sain nimittäin Blogiringin kautta arvottavaksi kaksi kahden hengen lippupakettia, jotka sisältävät sisäänpääsyn valinnaisena päivänä (to-su) tapahtuman mihin tahansa kattaukseen. Olet mukana arvonnassa jättämällä kommentin, jossa kerrot, mikä Taste of Helsingin ravintoloista houkuttelee sinua eniten? Muista jättää myös meiliosoite, jotta saan voittajat mahdollisimman nopeasti kiinni. Arvonta päättyy sunnuntaina 7.6  ja arvon liput maanantaina.

     Lycka till!

    //EDIT// Arvonta on päättynyt ja voittajille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti sähköpostitse.

    maanantai 1. kesäkuuta 2015

    VIHREÄ RAPUCEVICHE

    Kaupallinen yhteistyö - Keiju

    Chilillä, tomaatilla ja basilikalla maustettu rypsiöljy - uhka vai mahdollisuus? Kiirehdin ottamaan asiasta selvää heti pullojen kolistua postilaatikkoon tämän Keijun ja Blogiringin kanssa tekemäni yhteistyön merkeissä.

    Ensin kellistin kaunista pulloa yksinkertaisen vihersalaatin päällä, mutta yhdistelmä ei sellaisenaan räjäyttänyt tajuntaani öljyssä maistuvan voimakkaan chilin takia. Tästä viisastuneena lorautin seuraavaksi öljyä bugurista, kypsistä tomaateista, kurkusta ja yrteistä koostuvan tabouleh -salaatin niskaan ja liitto oli sinetöity sillä istumalla. Niiiin hyvää! Kokeilun jälkeen olen maustanut öljyllä myös ohrahelmistä ja kuskusista valmistamani "pikasalaatit", joita teen aina, kun aika ja ideat eivät yllä muuhun. Niitä varten ei tarvitse kuin kypsentää pari kourallista ohrahelmiä/kuskusia/bulguria ja nakata sekaan mitä kaapista löytyy - tätä chilillä, tomaatilla ja basilikalla maustettua öljyä tietenkään unohtamatta. Tosi helppoa ja nopeaa!


    Koska tässä öljyssä maistuva chili on yllättävän voimakas, ajattelin sen sopivan myös aasialaisiin ja väliamerikkalaisiin kalaruokiin . Taroitukseni oli ensin kehittä öljystä marinadi vaalealle kalalle, mutta tiedätte varmaan, miten ideat välillä lähtevät laukkaamaan kesken tekemisen  ja... noh... lopulta minulla olikin kalan sijasta kulhollinen erinomaista rapucevicheä. Ei paha! Keijun ujosti tulinen yrttiöljy tukee mielestäni täydellisesti cevichen makumaailmaa ja nachojen kanssa ruoka on kepeää naposteltavaa vaikkapa mökkisaunan verannalle. 


    VIHREÄ RAPUCEVICHE (noin neljälle)

    1 chili
    2 valkosipulinkynttä
    1 nippu korianteria
    1 nippu lehtipersiljaa
    3 rkl Keiju yrttiöljy chili, tomaatti ja basilika
    2 avokadoa
    2 avomaan kurkkua
    3 limen mehut (yhteensä 1 dl)
    300 g katkarapuja, sulatettuna ja valutettuna
    0,5 tl suolaa

    Paahda kuorimattomia valkosipulinkynsiä ja chilipalkoa kuivassa pannussa, kunnes ne saavat vähän väriä. Kuori valkosipulinkynnet ja poista chilistä kanta ja siemenet. Soseuta valkosipulit, chili, öljy ja yrtit keskenään esim. sauvasekoittimella korkealaitaisessa astiassa.

    Kuori ja halkaise avomaankurkut ja kaavi siemenet pois pikkulusikalla. Kuori ja halkaise avokadot ja poista kivet. Leikkaa kurkut ja avokadot noin nopan kokoisiksi kuutioiksi.

    Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään puolituntia, enintään tunti

    Vinkki 1: Vaihda katkaravut vaaleaan kiinteälihaiseen meressä kasvaneeseen kalaan (esim. siikaan tai kuhaan). 

    Vinkki 2: Jos olet matkalla mökille tai veneeseen, jossa kaikkia tarvittavia keittiövälineitä ei ehkä löydy, valmista valkosipulista, chilistä, yrteistä ja öljystä koostuva pohja jo etukäteen ja pakkaa se purkkiin mukaan.


    Vinkkinä vielä, että Keijun nettisivuilla on meneillään kiva reseptikisa. Vinkkaa siellä, mihin sinä käytät Keijun öljyjä, ja voit voittaa upeita keittötarvikkeita. Myös Keijun Facebook-sivuilla jaetaan päivittäin ideoita öljyjen käytöstä, joten sitäkin kannattaa seurata.


    Yhteistyössä Keiju.

    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...